Vieraskynä: Unelmien kiillekakku

Tänä jouluna halusin leipoa jotain kaunista ja herkullista kahvipöytään. Kuivakakut ja luumuvaahdot saivat unohtua, kun Googlen kuvahaku tarjosi kuvia toinen toistaan kauniimmista juustokakuista. Glögijuustokakku, täydellistä!

Haluttu lopputulos.

Ohje vaikuttaa helpolta, ja sitä se hyvin pitkälle onkin. Piparkakut ja digestive-keksit murskaksi, kerma vaahdoksi, appelsiinin kuori raasteeksi. Pohja ja keskikerros irtopohjavuokaan ja jääkaappiin jähmettymään. Noin kahdeksan tunnin jähmettymisen jälkeen uskaltaudun valmistamaan myös kiilteen (glögiä ja liivatelehtiä) ja kaatamaan sen varovaisesti kakun päällimmäiseksi. Ja sitten vain odottelemaan.

Parin tunnin kuluttua kurkkaan malttamattomana jääkaappiin. Ensimmäisenä huomaan, että kiillettä on kakun pinnalla vähemmän kuin aiemmin. Minne se on kadonnut? Onko se imeytynyt kakun sisään? Joka tapauksessa se ei ainakaan ole hyytynyt sillä tapaa, kuin reseptin jumalaisessa kuvassa luvataan.

Tarkastelen tilannetta lähemmin ja totuus valkenee: kiille on valunut sisäreunoja ja leivinpaperia pitkin ulos irtopohjavuoan pohjan ja reunan välisestä raosta. Sitä on jääkaapissa joka paikassa. Sillipurkin kannella, imeytyneenä porkkanalaatikon pahvietikettiin, kutsumattomana kastikkeena vihersalaatin seassa. Yritän siirtää irtopohjavuoan nopealla liikkeellä jääkaapin tasolta lavuaariin. Siirto ei ole tarpeeksi sulava, ja päädyn jynssäämään jähmettymätöntä kiillettä lattialta ja jääkaapin tiivisteistä. Inhottavaa glögitahmaa tarttuu lattiasta villasukkiin Fairylla kuuraamisesta huolimatta.

Vapautan kakun vuoan reunoista, siirrän sen lautaselle ja lusikoin ylimääräisen tahman mukiin (en viemäriin, herran tähden). Kakku näyttää surkealta Brie-juustoköntiltä, jonka päälle on kaadettu tummanpunaista liejua. Reunoilla lerpattaa saksilla nyrhitty mössöinen leivinpaperi.

Tällaisesta jouluherkusta en varsinaisesti unelmoinut.

Päätän, että kakku ei ole vielä menetetty. Suunnitelmana on hyydyttää uusi kiille lautasella erillään kakusta ja lusikoida se jälkikäteen Brie-köntin päälle. Googlaan viimeiset vinkit ja teen kaiken prikuulleen ohjeen mukaisesti. Seuraavana aamuna tilanne näyttää jo paljon lupaavammalta. Kiille on hyytynyt lautaseen, ja lusikoin sen kapeina siivuina kakun päälle. Pienellä reunojen siistimisellä lopputuloksesta tulee itse asiassa ihan mukiinmenevä, ei todellakaan sellainen kuin kuvassa, mutta ihan sympaattinen ja persoonallinen. Vähän kuin modernia taidetta.

Seivattu lopputulos.

Kaikille juustokakun kiilteen kanssa kamppaileville haluan sanoa, että älkää luovuttako. Sen kakun voi tarpeen vaatiessa syödä vaikka silmät kiinni.

Piparkakkua ja narskujuustoa

1. Saa vinkki uudesta ihanasta yhdistelmästä: piparkakkua ja narskujuustoa (=leipäjuustoa). Saa samalla värkit sen tekoon sekä ohje suullisesti: "Leikkaa about tän kokosiksi kuutioiksi, paista pannulla voissa ja sen pitäs olla superhyvää!".

2. Laita puoliso paistinpannun varteen ja pyydä häntä tekemään työtä käskettyä. Hänestä tuntuu vähän epävarmalta, kun ei oikeastaan tiedä mitä tavoittelee. Pyydä häntä tekemään kiltisti saamasi ohjeen mukaan, eikä ajattelemaan liikaa.

3. Kysy, miksi ihmeessä hän on laittanut ensin pelkät piparit, koska ohje kuului oikein selvästi niin, että kummatkin paistetaan. Eikä piparitaikinan ja leipäjuuston järjestyksestä ollut mitään puhetta, joten ne kuuluu laittaa samaan aikaan.

4. Epätoivoinen puoliso googlaa vimmatusti ja lopulta löytää oikean ohjeen ja no, luovuttaa.

5. Paistele vielä hetki pannulla, ajatellen: "Kyllä tästä vielä hyvä tulee!"

6. Kokeile vähän eri lämpötiloja. Ehkä sittenkin levyä kuumemmalle?

7. Aa okei, silloin piparitaikina palaa pinnasta muttei kypsy.

8. Kokeile vähän pienempää lämpöä vielä. Ehkä se pelastaa tilanteen!

9. Ei pelasta. Puolisosi on jo aikaa sitten ilmoittanut, ettei aio koskea tuohon sörsseliin. Poimi pannulta juustot, kyllä ne kai vielä voi syödä.

10. Nauti.

Vieraskynä: Mainettaan parempi vanilja

Tiedättekö sen hetken myöhään illalla kun tekee mieli jotain herkullista? Hetken kohdatessa kolutaan keittiökaappien syvimmät perukat, löydetään historiallisia pakkauksia ja joustetaan ”parasta ennen” –päivämääristä useammalla vuodella. Nämä hetket ovat myös mitä innovatiivisempia lopputulosten ollessa mitä parhaimpia/pahimpia mikäli makunystyiltä mitään kysytään.

Tällä kertaa ainoa asunnosta löytynyt herkku oli vaniljajäätelö, joka on, no, vaniljajäätelö: ihan kiva, ei kuitenkaan mikään tajunnan räjäyttävä vaihtoehto.

Pakastimen edessä huojahteleva sokerihiiri mietti ja pohti, lopulta muistinmakeishyllystä tipahtikin ajatus: työkarkkikätkö! Rivakka viipotus vetolaatikolle, vimmattu mylläys ja kohti keittiötä!

Keittiössä rapisteltiin salmiakkirasia auki, paukutettiin sitä pöytää vasten ja tongittiin ihan vain pikkuisen sulaneet pastillit irti rasian seinistä. Sokerihiiren mielessä Pikkukokki oli tehnyt aikamatkan tulevaisuuteen ja suu maistoi väkevän salmiakkikastikkeen vaniljajäätelön kera, suuhun kohosi kuola. Saman mielen Pikkulaborantti koitti huudella varovaisia ajatuksia salmiakkikastikkeen teosta ja muistutella jotain orgaanisesta kemiasta. Pikkukokki huiskautti kädellään ja otti johdon.

Salmiakkikarkit mukiin, summanmutikassa vettä sekaan ja mikroon; mikro käy kaiken sulattamiseen, paitsi ehkä uudenvuoden tinan. 40 sekunnin jälkeen jännitys oli käsinkosketeltava ja silmiinkäyvä: mukista nousi huuru, jonka katkussa oli häivähdys aikaisen sunnuntaiaamun porttikongista. Pikkulaborantti kiljui: ”Ha!” ja mökötti kädet puskassa mutisten ammoniumkloridista, ureasta ja muista typpiyhdisteistä. Pikkukokki tuijotti hieman, mutta vain hieman, epäluuloisena nesteen pinnalla kelluvaa harmahtavaa töhkää ja siirteli sitä lusikalla.

Tovin pastilleja törkittyään Pikkukokki vilkaisi Pikkulaboranttia vinkin toivossa. Pikkulaborantti urahti: ”Lisää lämpöä”. 20 sekunnin kilahduksen jälkeen pastillit olivat sulaneempia, kastike sakeampaa ja haisevampaa. Pikkuammatilaiset vilkaisivat toisiaan ja kohauttivat olkapäitään, mielen Ylijohtajan makeanhimo oli jo liian kova eikä alihankkijoilla ollut idean murentakaan kuinka vaniljasta tulisi hauskempaa.

Jäätelö esille ja mukin sisus jätskin päälle. Epäluuloista mulkoilua, maistaminen, maun varmistus uusinta-analyysillä, maiskuttelua ja toimeen: neste oli onneksi helppo valuttaa pois jäätelön seasta ja viileän jäätelön jähmettämät pastillit noukkia pois.

Vaniljajäätelö maistui taivaalliselta.

Kuiva-ainekaapin siivous aka mokkapalat

Mokkapalojen tekeminen on kätevä tapa joko täyttää tai tyhjentää kuiva-ainekaappia. Edistynyt kaappien siivooja tekee molemmat, koska (ainakin) ensimmäinen versio epäonnistuu joka tapauksessa.

Tapa 1: Täyttö. Saa idea mokkapalojen tekemisestä esimerkiksi kaupassa ollessasi. Mieti, mahtaako aineksia olla kotona. Koska et muista, ei niitä varmaan ole. Osta kaikki tarvittava varmuuden vuoksi. Kotona huomaat, että kaikkea oli jo valmiiksi.

Tapa 2: Tyhjennys. Saa idea mokkapalojen tekemisestä kotona, mieluiten kauppojen ollessa jo kiinni. Etsi kuiva-ainekaapista kaikki tarpeellinen. Havaitse, että kaikkia sokereita on kaksi avattua pakettia. Totea, ettei kauppaan tarvitse lähteä, ainakaan, jos täydentää jauhoja tarvittaessa sämpyläjauhoilla.

Reseptin valintakriteerinä tällä kertaa oli helppous. Ei siis reseptin helppous, vaan löytymisen helppous. Tiedän, että reseptiarkistoistani löytyy ala-asteaikainen mokkapalojen resepti, jossa on punainen ympyrä jokaisessa kohdassa, jossa edistystä täytyy näyttää opettajalle. Koska reseptiarkiston sijainti ei vieläkään (puolisen vuotta muuton jälkeen) ollut kirkkaana mielessäni eikä saatavilla ollut luokanopettajaa, päätin luottaa Googleen. Reseptiksi valikoitui ensimmäinen vastaantulija eli K-ruoka-sivuston mokkapalat. Alla työvaiheet Kinuskipissatäydennyksin.


"1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva."

1.1 Laita uuni päälle ja lämpötilaksi 200 astetta.

1.2 Sulata rasva vaikkapa kahvikupissa mikrossa. Noin 30 sekuntia riittää.

1.3 Valitse niin iso kulho, että koko taikina tulee mahtumaan siihen.

1.4 Mittaa sokeri kulhoon.

1.5 Riko munat. Myös se kalvo kuoren alla. Heitä kuori ja kalvo pois, laita muu osa kulhoon. Jostain syystä munat pitää aina ensin rikkoa yksitellen lasiin ja kaataa siitä kulhoon. Voit päättää itse, teetkö niin.

1.6 Etsi sähkövatkain ja vatkaimet. Kiinnitä vahingossa ensin taikinakoukku. Havaitse, ettei irrotusnappi toimi ja revi koukku irti väkivalloin. Kiinnitä vatkaimet. Laita sähkövatkain seinään, jolloin se käynnistyy. Sammuta vatkain, hengitä syvään ja kiitä korkeampia voimia siitä, etteivät esimerkiksi sormesi olleet välissä. Havaitse, että irrotusnappi toimii hyvin vatkaimen ollessa pois päältä.

1.7 Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, eli niin kauan kuin jaksat.

1.8 Lisää joukkoon sulatettu rasva.

"2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilän läpi vuorotellen maidon tai kahvin kanssa. Vältä turhaa sekoittamista."

2.1 Laita vesi kiehumaan.

2.2 Mittaa pressopannuun kaikki jäljellä olevat, pari vuotta sitten vanhentuneet kahvinpurut. Nelisen kuppia on hyvä määrä.

2.3 Valitse pieni kulho, johon arvioit kuivien aineiden mahtuvan.

2.4 Mittaa kulhoon kuivat aineet eli kaikki pohjan ohjeessa olevat aineet, joita ei vielä ole käytetty (paitsi kahvi). Havaitse, että jauhot riittävät, eikä sämpyläjauhoja onneksi tarvita. Valitse tuoreempi vanilliinisokeri, heitä vuosi sitten vanhentunut pois.

2.5 Sekoita kuivia aineita varovasti, vaikka äiti onkin sanonut, ettei tarvitse.

2.6 Kun vesi kiehuu, kaada sitä pressopannuun noin kahvinpuruja vastaava määrä. Mielummin vähemmän kuin enemmän. Tämä ei ole kovin tarkkaa.

2.7 Etsi siivilä. Sellainen metalliverkkoinen, muovinen pastasiivilä ei käy.

2.8 Kaada kuivat aineet siivilään ja ravistele varovasti (munasokerivaahtokulhon päällä!). Sekoittele muodostuvaa taikinaa.

2.9 Mittaa kahvia sopiva määrä ja kaada siitä noin puolet taikinaan.

2.10 Lisää loput kuivat aineet. Painele kaakaokokkareet lusikalla läpi siivilästä. Sekoita varovasti.

2.11 Lisää loppu kahvi. Sekoita samalla vähän ja varovasti sekä huolellisesti niin, että taikina on tasainen. Mieti, olisiko kahvin pitänyt olla kylmää.

"3. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia."

3. Mieti, pitääkö pelti laittaa tosiaan aivan alimmaiselle tasolle vai kävisikö toisiksi alimmainen. Noudata kuitenkin ohjetta ja käytä kaikkein alinta.

"4. Sulata rasva kuuman kahvin joukkoon. Lisää tomu- ja vanilliinisokeri sekä kaakaojauhe. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Koristele heti suklaarouheella ja koristerakeilla. Leikkaa paloiksi."

4.1 Valitse kolmas kulho tai tiskaa toinen edellisistä.

4.2 Mittaa kahvi kulhoon.

4.3 Mittaa rasva kulhoon.

4.4 Laita kulho kymmeneksi sekunniksi mikroon, koska kahvi ei ollut enää tarpeeksi kuumaa.

4.5 Mittaa tomusokeri vajaammasta paketista aloittaen, jotta pääset edes toisesta eroon.

4.6 Lisää vanilliinisokeri ja kaikki jäljellä oleva kaakaojauhe.

4.7 Havaitse paakut ja mieti, olisiko nytkin pitänyt käyttää siivillää. Vaihda sekoitusvälineeksi vispilä, jolla pääset enimmistä paakuista eroon.

4.8 Ota pohja uunista

4.9 Kaada kuorrutus pohjan päälle

4.10 Havaitse, että kuorrutusta on aivan liian vähän

4.11 Muista, että pohjan olisi pitänyt antaa jäähtyä. Nyt kuorrutus sulaa ja imeytyy pohjaan.

4.12 Totea, että turha tätä on enää koristella. Valmis!

4.13 Leikkaa itsellesi pala, jätä sotkut keittiöön ja nauti sohvalla esimerkiksi teen kanssa. Tuotos maistuu aivan yhtä hyvältä, vaikka kuorrutus onkin integroitu pohjaan.
4.14 Havaitse, että pohjassa on paikoin vastenmielinen nahkamainen kerros, joka tuntuu suussa lähinnä etanalta. Vältä sen syömistä.

Laiskurin burger

Da Chef on tunnetusti laiska, varsinkin mitä tulee ruuanlaittoon. Nyt kun kesäloma alkoi, eikä lounasta saa enää työpaikan lounasruokalasta eikä päivällistä kätevästi kotimatkalla mäkkärin autokaistalta, joutuu vannoutuneinkin laiskuri kokkaamaan. Tästä ilosta pääsette Da Chefin lisäksi nauttimaan te, arvon lukijat.

Tiedättehän ne uudet jauhelihapakkaukset, sellaiset lituskaiset? Ne, jotka suorastaan huutavat, että "tee minusta pihvi!". Oletteko testanneet? Sisältö sinänsä on poikkeuksellisen mauton jopa jauhelihaksi (ja tämän tietää myös valmistaja ja suosittelee käyttämään lihan keittoihin tai kastikkeisiin), mutta... tai antaa olla, ei kukaan kuitenkaan usko.

No hyvä on: pakkaus on lapsellisen helppo avata. Tämän vuoksi Da Chef syö tästä lähtien jauhelihansa poikkeuksellisen helposti, mutta ilman makua. Tai opettelee maustamaan.

Tässä siis ohje:

1 lituskapakkaus naudan jauhelihaa
2 siivua cheddar-sulatejuustoa
2 kaurapalaa
   mausteita
   majoneesia
   bbq-kastiketta

Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen nälkää. Pakkauksessa lukee puoli tuntia. En tiedä, mitä tapahtuu, jos tämän alittaa reippaasti, mutta jos se ylittyy yli vuorokaudella, en suosittele enää käyttämään tuotetta.

Kun muistat, että liha on lämpenemässä, laita uuni päälle noin 200 asteeseen. Tämä koskee tasalämpöuunia, joka ei ole sama asia kuin kiertoilmauuni. Jos käytät kiertoilmaa, arvaa asteluku itse.

Ota esiin uunipelti ja laita sen päälle leivinpaperi. (Jos se on lopussa, käy ostamassa lisää. Silläaikaa uunikin ehtii lämmetä.) Avaa pakkaus ohjeen mukaan. Kyllä, se onnistuu ilman teräaseita. Lötkäytä liha keskelle uunipeltiä, leivinpaperin päälle.

Koska liha on käsittämättömän mautonta, seuraa välttämätön maustamisvaihe. Laita lihan pinnalle rouhittua mustapippuria vapaalla kädellä ja oman maun mukaan. Lisää sen jälkeen cayenne-pippuria (onneksi emme vloggaa: nyt ei tarvitse selvittää, miten se kuuluu ääntää!) varovasti, koska et tiedä, miten voimakasta se on tai ylipäätään miltä se maistuu. Sellaista vain on ilmestynyt maustekaappiin. Tämän jälkeen vielä reilusti savupaprikaa ja sipulijauhetta: niitä ei voi laittaa vahingossa liikaa, varsinkaan jos sipulijauhe on aika vanhaa. Unohda suola. Siis vahingossa, ei siksi, ettei se olisi tarpeen.

Laita liha uuniin ja aseta ajastimeen puoli tuntia. Käy välillä ihmettelemässä paisuvaa lihakönttiä.

Kun aika tulee täyteen, ota paisunut möykky uunista ja pistä sitä veitsellä. Tee tämä kuitenkin varoen: paisuminen johtuu lihan sisään kertyneestä ilmasta ja nesteestä. Ensimmäisen piston jälkeen pihvi palautuu alkuperäiseen muotoonsa. Sisälle on muodostunut hieno tasku, johon voi kätevästi ujuttaa cheddarviipaleen tai ihan mitä mieleen juolahtaa. Muista kuitenkin, että tasku tuli juuri uunista, joten se on kuuma.

























Ota kaurapala, pursota toiselle puoliskolle majoneesia ja toiselle barbeque-kastiketta. Ei kannata pihistellä: pintamaustaminenkaan ei tee vetiselle jauhelihalle ihmeitä.

Kokoa burgeri ja nauti!

Kinuskipissan arvostelu: 
(1 - ei todellakaan, 5 - todellakin)

Helppous: 4 (vaatii kuitenkin paistamista, joten mikrohamppari on helpompi)

Maku: 3 (ei aivan kuraa, varsinkaan runsailla kastikkeilla)

Muunneltavuus: 5 (mausteet voisi sekoittaa kunnolla jauhelihaan, pihvin voi myös grillata ja taskuun voisi laittaa vaikka ja mitä)

Epätoivoiset täytetyt kalkkunakääröt soveltaen

Oli poikaystäväni syntymäpäivä, jonka kunniaksi päätimme tehdä yhdessä jotain uutta ruokaa. Valitsimme Yhteishyvän täytetyt kalkkunakääröt, joiden alkuperäisen reseptin löydät täältä: https://www.yhteishyva.fi/ruoka-ja-reseptit/reseptit/taytetyt-kalkkunakaarot/015521

”Ainekset

6 annosta

700 g kalkkunan ohutleikkeitä

12 kuivattua luumua

100 g mustapippurituorejuustoa

1 tl suolaa

voi-öljyseosta

Kastike

1,5 dl kermaa

1 dl vettä

0,5 kana- tai lihaliemikuutiota

1 - 2 tl sinappia

50 g mustapippurituorejuustoa

Ohjeet

Pane luumut pehmenemään lämpimään veteen. Puolita luumut. Levitä kalkkunaleikkeet leikkuulaudalle. Jaa juusto ja luumut leikkeiden alapäähän. Käännä ensin sivut täytteen päälle ja kääri leikkeet sitten rulliksi. Sulje saumakohdat tikuilla. Kuumenna isolla paistinpannulla voi-öljyseos. Paista kääröt parissa erässä kauniin ruskeiksi ja pane uunivuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia. Kaada kerma ja vesi pannulle. Murskaa sekaan liemikuutio, lisää sinappi. Keitä kastiketta kokoon kunnes se sakenee hieman. Lisää juusto, sekoita tasaiseksi. Kaada kastike kalkkunakääröjen päälle tai tarjoa erikseen.”

Luvassa oli ennalta arvaamatta vastoinkäymisiä jokaisessa työvaiheessa.
Seuraavia ohjeita noudattamalla saavutat kinuskipissamaisen kokemuksen.

Mene ruokaostoksille pienehköön markettiin. Totea, ettei hyllystä löydy kalkkunan ohutleikkeitä, joten valitse tilalle broilerin ohutleikkeitä. Mene kotiin ja aloita kokkaus. Levitä broilerit leikkuulaudalle ja havaitse haasteita, sillä:

”Käännä ensin sivut täytteen päälle ja kääri leikkeet sitten rulliksi.”

Niin että teepä itse perässä noista möllyköistä rullia. Päästä pari ärräpäätä. Kerrankin kun on uusi resepti kokeilussa, jo lähtökohdat lupaavat täydellistä epäonnistumista. Laita viestiä Da Chefille ja kerro Kinuskipissan tehneen paluun muutaman onnistuneen kokkaus- ja leipomiskerran jälkeen. Toiveikas poikaystävä yrittää soveltaa. Kerro, että tällä kokemuksella soveltaminen saa aikaan vain lisää epäonnistumisia. Poikaystävä jatkaa kuitenkin sinnikkäästi ja avaa kanat puukolla vaakasuunnassa, jolloin ne on mahdollista täyttää, vaikka täytteet saattavatkin pursuta reunoista.

Close enough?

Samaa näköä on vaikea havaita.

Ajattele positiivisesti: kokkaat ohjeen mukaan kastikkeen ja siitä tulee hyvä, vaikka kanojen kanssa jouduttiinkin soveltamaan. Havaitse, että poikaystävä on kumonnut kastiketta varten tarkoitetun kermapurkin kanojen sekaan. Hermostu. Pidättele itkua. Juuri, kun kokkausinto oli tehnyt paluun ja päätit onnistua edes kastikkeessa, sen olennaisin raaka-aine on tuhottu. Vaadi, että kastike kaadetaan pois kanojen joukosta. Neuvottele, voita neuvottelut. Saat kerman takaisin, et ehkä ihan kaikkea, mutta se riittää. Elämä voittaa. Poikaystävä auttaa ja lisää ystävällisesti veden kastikkeeseen, jota hämmentelet pannulla. Lisää sinappi.

Itse kinuskipissa on käynyt asioilla.

Kummastele kastikkeen liian litkumaista olomuotoa. Kyseenalaista oikeat mittasuhteet. Tiedustele poikaystävältä, paljonko vettä hän mittasi. Kuulemma 1,5 desiä. Ohjeessa lukee 1 desi. Poikaystävä ei usko, ja tulee itse tarkistamaan todetakseen olevansa väärässä. Hengittele. Kyllä tästä vielä kastike saadaan, vaikka kermaa ei ole tippaakaan lisää. Ilman poikaystävän positiivista asennetta olisivat so-called-kalkkunakääreet luultavasti kastikkeineen jo pitkin takapihaa villieläimiä odottamassa. Poikaystävä ei kuitenkaan lannistu, vaan suurustaa kastiketta jauhoilla. Se toimii.

Valtavasta tunnevuoristoradasta huolimatta tarina päättyy suhteellisen onnellisesti. Ruoast tulee hyvää ja täyttävää. Opittu läksy: Kinuskipissaajan jo muutenkin toisinaan epävarmoja otteita ei sovi höystää toisella kokilla, joka mittailee mitä sattuu ja minne sattuu. Kollegan positiivisesta asenteesta saattaa kuitenkin loppupeleissä olla hyötyäkin.

PS Muistathan, että uunin peseminen on yliarvostettua.

Tulevan morsiamen unelmatorttu

Olipa kerran SousChefin polttarit, johon DaChef oli keksinyt melko hauskalta kuulostavan tehtävän. Minut toimitettiin kauppaan, jossa sain videopuhelun DaChefiltä. Auton ratissa ajeleva DaChef ilmoitti jokseenkin vahingoniloisesti, että minun tarvitsee ostaa ainekset unelmatorttuun. Hän oli osunut oikeaan reseptivalinnassaan, sillä verraten* monipuoliseen reseptirepertuaariini unelmatorttu ei kuulunut. No kerta se on ensimmäinenkin, sanoi Kinuskipissaaja, ja alkoi vääntämään unelmatorttuaineksia kasaan.

(*esimerkiksi 3-vuotiaisiin hiekkakakunvääntäjiin verrattuna olen varsin kokenut leipuri, ja olen testannut huomattavasti monipuolisemmin erilaisia reseptejä. Onnistumisprosentti tilastojen mukaan on melko sama kuin hiekkalaatikolla. "Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!!")

Selkäpiihini hiljalleen hiipinyt epätoivo kuitenkin kääntyi pian iloksi, kun kännykän käyttö oli kuulemma sallittu. Äkkiäkös minä näppäränä hain jostain kotikokki.netistä unelmatortun ainekset ruudulle. Kohta ilo muuttui silkaksi riemuksi, sillä DaChefin arviointikyky petti, kun hän antoi minulle "tiukan" 10 minuutin aikarajan kauppaan. Kyseessä oli ei-niin-suuri lähikauppani, jonka tunnen kuin omat taskuni, joten noin 3 minuutin kuluttua halutut ainekset olivat kyydissä.

Kaupan jälkeen tapahtui kaikenlaista muuta ja vasta tunteja myöhemmin polttarikansa soi minun aloittaa leivonnan. Pettänyttä arviointikykyään katkerana muisteleva DaChef, jonka kuitenkin pitäisi olla keittiön kunkku, oli keksinyt tähän mennessä ilkeän tempun palauttaakseen minut apukokin paikalle: ohjeen katsominen oli tästedes kielletty. Tunteja sitten vilaistu aineisosalista oli jo pyyhkiytynyt mielestäni melko tehokkaasti, ja itse ohjettahan en koskaan ollut katsonutkaan. Kirjasin ensin paperille sen ainesosista ja niiden määristä, mitä muistin, ja loput arvasin. Onneksi heti aluksi huomasin, että joku ilkimys oli käynyt lisäilemässä ainesten sekaan kaikkea turhaa, kuten siirappia. Hah, SousChefiä ei näin helposti höpläytetä!

Sekoittelin kuivat aineet keskenään ja pohdiskelin että voisin jättää munat ja sokerin vatkaamatta, sillä olen tehnyt mokkapaloja ja muffinssejakin, jossa ei tarvitse vatkata. Kunnon Kinuskipissaaja menee sieltä mistä aita on matalin. No tästä ideasta seurasi välittömästi paheksuvia katseita ja polttarikansa ei pystynyt enää pidättelemään itseään, vaan alkoi neuvoa. Niinpä minut painostettiin sähkövatkaimen varteen, ja haluan korostaa, että olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että tulevan morsiamen unelmatortusta olisi tullut huomattavasti maittavampi ja tekijänsä näköisempi ilman vatkausta. Vatkasin kuitenkin ja sekoittelin kuivat aineet joukkoon.

Ihan itse ilman ohjetta osasin myös levitellä taikinan leivinpaperin päälle ja heittää uuniin. 

Kun torttupohja oli paistunut tovin, alkoi hikeentyvä polttarikansa tiedustella, kauanko sitä aion siellä pitää. He eivät ymmärtäneet, että kokeneella Kinuskipissaajalla on kyllä vaistonsa. Pieniä kivoja kupliakin sitä paitsi ilmaantui torttuun. Tässä välissä täytyy antaa DaChefille pieni kehu pedagogisesti taidokkaasta kysymyksestä, sillä hän tiedusteli minulta, mitä aion tortulle tehdä kun se tulee uunista. Tämä kysymys pulpautti syvältä sisimmästäni ulos nerokkaan neuvon, joka piileskeli kovalevyni hämärissä nurkissa: "Kumoan sen sokeroidun leivinpaperin päälle! Jooooo!" Itsevarmuuteni sen kun kasvoi.

Lopulta, jälleen painostuksen uhrina, otin torttuliinin ulos uunista. Polttarikansan neuvot ja jatkuva salamavalon välskeessä leipominen loivat paineita näinkin kokeneelle Kinuskipissaajalle. Kun puolenyön aikaan tekee luovaa työtään, seitsemän silmäparin tuijotus, spontaanit naurunpurskahdukset ja "miten menee noin omasta mielestä" -videokuvaukset toivat satunnaisia ajatuksia mieleen siitä, miten torttupohjan voisi yhtä hyvin käyttää neuvojien taltuttamiseen, mutta hillitsin itseni kuten ammattikokki tekee.

Sitten täytteen pariin. Tarjolla oli jotakuinkin kaikki tarvittavat ainekset, mutta jälkikäteen DaChef näsäviisaasti pääsi huomauttamaan, että vatkainta olisi ollut suotavaa käyttää tässäkin työvaiheessa. Itse jätän omaan arvoonsa tuollaiset neuvot ja aion järjestää kostoksi DaChefille polttarit, meni hän sitten koskaan naimisiin tai ei. No minun versioni täytteestä näytti tältä:

Naminam! Minkäänlaisten torttujen rullaus ei kuulu varsinaisesti vahvuuksiini, mutta ammattitaitoinen kokki tunnistaakin omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Olin haasteen äärellä. Varsin maittavalta näyttävä torttu odotti viimeistä työvaihetta, joka saattaisi pilata tähän asti mutkattomasti sujuneen prosessin. Kokosin kuitenkin itseni ja ylsin parhaimpaani. Kääritty torttu näytti tältä:

Pieni siistiminen päätyihin ja voilá! Tältä näyttää tulevan morsiamen unelmatorttu!

Polttarikansa kuvaili lopputulosta seuraavanlaisesti:

"Keskiyön taianomainen valinta"

"Maku ihan ok, koostumus jännä, tymäkkä"

"Purukumitaikina"

"Sokeri narskuu kivasti hampaissa"

"Sokerin ystävän valinta" (okei sitä vähän ehkä humpsahti reilulla kädellä)

Eräs maistaja totesi tämän olevan oiva valinta silloin, kun on pakko saada jotain makeaa nopeasti. Minullakaan ei tainnut kulua kuin pari tuntia tämän kanssa.

"Halko. Näyttää kaarnalta." Erityisen ylpeä olen tästä kommentista, sillä sisäinen leipuritaiteilijani olikin pyrkinyt luonnonläheisen muotokielen löytämiseen ja onnistunut siinä nähtävästi siinä määrin, että torttu tunnistettiin heti puuksi. Puulajia polttarikansa ei lähtenyt arvailemaan, vaikka ilmiselvä mäntyhän se on. Eräs maistaja kommentoi makua "puisevan suklaiseksi", joten olin onnistunut välittämään luontoteeman ulkomuodon lisäksi siihen tärkeimpään, eli makuun.

Kaiken kaikkiaan selvisin haasteesta omasta mielestäni erinomaisesti. Erinomaista vaimomatskua siis.

Tässä vielä ainesosat halukkaille: